lauantai 13. helmikuuta 2016

Hitti vai huti?

Saunan pukuhuoneen pikku pintaremontti etenee hitaasti mutta varmasti. Arki menee niin vauvan ehdoilla, että en ole päässyt edes jatkamaan sitä vaikka monena päivänä jo niin suunnittelin. Tänään urakoinkin sitten koko illan näin yömyöhälle asti ja olo on jokseenkin väsynyt. Onnellisesta en osaa vielä sanoa, sillä olo on todella epävarma. En tiedä tuliko nyt täysi huti tuon mun vision kanssa. Pinterestissä kaikki tumman harmaalla maalatut huoneet näytti niin hyviltä, mutta nyt kun kaikki seinät on maalattu, niin en tiedä. Vähän sellanen olo, että apua, mitä tuli tehtyä! No, ehkä kaikki näyttää erilaiselta, kun on kalusteet paikallaan ja viimeinenkin hienosäätö tehty. Onneksi mä olen niin väsynyt, koska muuten menettäisin varmaan yöuneni miettiessäni tota tilaa ja mikä siinä nyt häiritsee oikeestaan. Vai häiritseekö sittenkään. Ehkä silmä on vain niin tottunut niihin perusvalkoisiin seiniin, että noin rohkea tummasävy vaatii vaan vähän aikaa. Yksi asia ainakin on varma. Tästä tuli aika paljon isompi työmaa kuin mitä sen piti olla.

Tässä kuva juuri ennen maalausta. Onhan valkonen aina valkonen, mutta jotenkin pliisu. Siitä puuttuu sellainen viimeinen silaus.




Ja sellainen harmaa siitä sitten tuli. Hienosti muuten salamavalo tuo kaikki epätasaisuudet esiin. Pinta on kuitenkin ihan mattaharmaa ja on tasanen eli ei noin rumasti näy livenä telan vedot kuin mitä valokuvassa.

Tätäpä en osannut etukäteen arvioida, että tuo lattiahan on nyt ihan grande katastrophe! Nuo värisävyt riitelee tosi pahasti ja eihän tässä auta muu kuin kävellä rautakauppaan ja ostaa lattialaattamaalia. Tuo lattia on pakko vetää valkoiseksi. Maalaamisella kuuleman mukaan saa hyviä tuloksia, joten se on pieni vaiva siitä, että säästyy lattian vaihdolta. Uudet laatat lattiaan olisi nyt tässä mun pienessä pintaremontissa ihan liikaa.




Penkin puinen väri ei sekään sopinut enää sellaisenaan, joten oli pakko vetäistä sekin valkoiseksi. Onneksi se oli käsittelemätöntä puuta. Maalasin sen samalla lailla kuultavaksi kuin saunan paneelit. Puu kuultaa sieltä nätisti läpi. Käytin tässä ihan tavallista valkoista maalia (paneeleihin seinämaalia ja penkkiin kalustemaalia vesiohenteista), jonka vaan vedin sienellä siihen. Oli onneksi nopee homma. Tosin kyllä fuskasin ja maalasin vaan ne pinnat mitkä näkyy. On sitten helppo myöhemmin vaihtaa väriä jos haluaakin jotain muuta.





Ehkä tästä vielä saunomisen arvonen rentoutumistila tulee. Projekti jatkuu myöhemmin. Huomenna pidän paussia ja suuntaan yhden parhaimman ystäväni synttäreille.

3 kommenttia:

  1. Komialta näyttää seinä, se vaatii vaan totuttelua! Me tullaankin kohta kylään saunomaan :D

    VastaaPoista
  2. Se harmaa on tosi hieno! Minä haluaisin maalata olohuoneen seinät harmaaksi mutta en ehkä uskalla...... /Heidi-serkku

    VastaaPoista
  3. Maalaamisessa on kuitenkin se helppous, että aina voi vetästä uutta pintaa päälle kun kyllästyy. tapetteja on musta ikävämpi repiä ja vaihtaa. Että vedä vaan harmaaksi :-)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa :-)