Stressiä karkuun saunaan

Niin se alkoi tämäkin viikko sairaslomalla. Viime aikoina on alkanut tuntua, että tuleekohan tästä blogin kirjoittelusta enää mitään. Oon pallotellut ajatusta, josko vaan löis hanskat tiskiin, mutta en sitten kuitenkaan haluaisi, kun tää on niin kiva harrastus ja vasta niin alkutaipaleella. Nyt tän kuukausia kestäneen sairastelun myötä siitä harrastuksesta on alkanut tulla velvoite ja stressi, kun huomaa miten päivät vaan vaihtuu viikoiksi ja taaskaan ei ole ehtinyt räpsimään kuvia uusista sisustusjutuista. 

Joka puolella näkee vaan asioita, mistä pitäisi kirjottaa blogiin ja joka puolella näkee asioita mitä pitää vielä tehdä. Joka huoneessa on muutostyöt suunnitteilla ja pää on niin täynnä sisustusta ja räkää, että järki lähtee.

Kai tässä pitää vaan olla armollisempi itselleen ja tehdä asioita siihen tahtiin, kun nyt rahkeet riittää. Olen sitten virallisesti huono bloggari, kun postaan vain kerran kaksi kuussa, mutta en luovuta. Tastelen tän tautikauden yli ja katsotaan sitten uudestaan, miten tilanne helpottuu.

Koko viikonloppu meni sängynpohjalla sairastaen ja eilen illalla menin höyryhengittelemään nenää auki saunan lauteille ja tajusin, kuinka sauna on se yksi ja ainoa paikka koko kodissa, joka ei kaipaa mitään sisustusmuutosta. Miten ihana pakopaikka kaikesta se tila onkaan. Juuri sellainen saunan pitää ollakin. Paikka missä voi heittää huolet ja murheet löylyveteen ja sulkea ittensä hetkeksi pois muulta maailmalta.

Meidän 3-4 hengen sauna on niin perus karvalakkimallin sauna kuin olla ja voi. Ja mä tykkään siitä just sellasena. En millään haluaisi lähtee modernisoimaan sitä maalaamalla lauteita ja seiniä ja vaihtaan kiuasta, vaan musta se on just täydellinen niin perinteisenä itsenään ja jopa vähän ankeana, kun se on niin riisuttu malli saunasta. Oikea minimalistin sauna. Ehkä just tuollaisena se muistuttaa mua Suomesta hyvällä tapaa. Puuta näkee täällä niin harvoin tai ei juuri koskaan sisustuksessa. Toki huonekaluissa, muttei rakenteissa. Mulle tää on palanen suomea ja omaa kansallisidentiteettiä ja silläkin niin erityinen paikka.

Hyvännäkösiä ne tummaksi maalatut saunatkin ovat kauniisti muotoiltujen lauteiden kanssa, mutta mä tuun vielä konservatiivisesti perässä kellastuneine pihkapaneeleineen. Ei mitään led-valoja, vaan kynttilä ennemmin palamaan.

Saksalaiseksi sähkösaunaksi meidän sauna on todella hyvä. Tulee kosteat ja kuumat löylyt. Ja jos en kauheasti valehtele, niin melkein jopa parhaimmat löylyt, mitä oon sähkösaunoissa ollut.

Sellanen ero suomalaiseen saunaan on, että meillä ei ole lattiakaivoa ollenkaan. Siellä ei siis lotrata veden kanssa, vaan suihkun jälkeen istutaan ja heitetään vettä vaan ja ainoastaan kiukaalle. Toki voihan sitä lotrata halutessaan itsensä päällekin, mutta mua ei huvita saunanautinnon päälle alkaa kuivaamaan lattioita. Sen verran hyvät ja kosteat löylyt siellä on, että ite entisenä megalotraajana oon jo tottunut siihen, enkä osaa enää edes kaivata sitä, että joka toinen kauhallinen pitäis kastella ittensä päälle.

Oma sauna, on se vaan niin parasta. Suomalaisessa kodissa se onkin itsestäänselvyys, mutta täällä ihan harvinaista luksusta. Nyt siitä nauttii jopa erityisen paljon. Joka kerta kun sitä istahtaa lauteille niin muistaa olla kiitollinen, että on oma sauna. 

Hyllykön uusi paikka

Meillä on eletty pitkää flunssakautta ja silläkin blogin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Mutta jatkan siitä, mihin viimeksi jäin. Eli pianon tulon myötä hyllykkö ja vasta perustettu vesipiste joutui lähtemään ja meillä onkin ollut aikamoista puljaamista huonekalujen kanssa, että mihin ne laitetaan. Mutta löytyihän se paikka. Möin rakkaan crosstrainerini pois, nyyh (otin salijäsenyyden) ja sen tilalta taas vapautui hyvä paikka hyllykölle. Ison käytävän päässä makuuhuoneiden välissä. 

Kuvaaminen oli melko haasteellista keinovalossa, koska päivänvalo ei vaan yksinkertaisesti riitä tuossa tilassa ja varsinkaan tähän vuodeaikaan. Kuvista tuli vähän sinertäviä.

Erittäin käytännöllinen ratkaisu tuli siihenkin, että saatiin alahyllylle nyt kaikki kissanruoat lajiteltua, koska niiden ruokintapiste on vastapäisellä seinällä.

Tosiaan saatiin tämäkin huonekalu lahjoitetaan-sivuston kautta. Meillä käy kyllä uskomaton tuuri näiden kanssa. Vaikka kyllähän mä sitä aika usein toisinaan selailen, koska siellä sitten pitää olla salamannopea jos meinaa jotain hyvää saada.

Tää oli jostain toimistosta, mitä ne tyhjäsi kokonaan kaikista kalusteista. Mutta aah, niin täydellinen meille. Messinkiä ja koivuvaneria. Materiaalina just niin täydellinen myös. Se on siro, mutta samalla siinä on sellasta loftmaista rouheutta.

Vielä siinä ei hyllynpäällisten sommittelujen osalta oo mitään sen suuremmin sisustettu. Kirjatukia tartteis, jotka aion ite tehdä joskus vielä. Ja muutkin aikaisemmat esineet muutti muihin kohteisiin hyllyn siirron myötä. 

Puukarahka oli sellanen yhden illan nopea diy-homma, kun olin säästellyt noita oksia jos niistä jotain vielä kehittäis. Näytti niin orvon tyhjältä ylähylly, että jotain muhkeeta piti saada siihen. Ja tietenkin heti, eikä ens viikolla. Joten se oli hetkessä mustaksi maalattu ja sitten vaan juuttinarua ympärille.

Lampun paikkaa joutu kans muuttamaan, kun ennen se roikkui solmussa. Nyt laitoin sen vaan rennosti sivuun naulaan roikkumaan ja oikeestaan aika kiva niin. 

Onnensointuja olkkarissa

En sitten ehtinyt kirjottamaan jatkoa "vesipiste"-postaukseen, jossa piti esitellä kirjahylly, koska se ehti vaihtaa paikkaa muualle ja tilalle tulikin piano. Ja samalla hävisi se vesipistekin, että se ei kauaa ehtinyt siinä olemaan. Mutta väliäkös tuo, tavarat löytää aina paikkansa sitten jostain muulta. 

Tällaista onnenkantamoista ei oo vielä käynyt lahjoitetaan-sivuston kautta, mutta me tosiaan saatiin ilmaiseksi piano. Mies sattui huomaamaan heti ilmoituksen ja soitti samantien, että me otettaisiin ja me oltiin nopeita niin saatiin. Siinä oli lähemmäs 600 kävijää jo päivän päästä, että ottajia olis varmaan ollut.

Kuljetukselle tuli hintaa 160e tipin kanssa ja virittää se vielä pitää, mutta saa ensin levätä kuukauden verran, että tottuu uuteen kotiin.

Mä oon lapsesta asti haaveillut pianosta, joten tää oli nyt kun tarkotettu meille. Tietysti pitää oppia vielä soittamaan. Harpunsoitto onneksi tukee sitä, että pystyn jo jotain soittamaankin. Puolin ja toisin ne tukee hyvin toisiaan eli uskoisin, että pianon myötä kehityn myös harpun kanssa paremmin.

Väriltäänkin se on just täydellinen meille, samanvärinen kun meidän kattopalkit. Tosi tummanruskea, mutta ei ihan musta. Ja ihana kiilto, myös auringon valossa.

Googlettelulla ei paljoo muuta selvinnyt sen merkistä, kuin että se on japanilainen ja löytyi yksi myynti-ilmoitus, jossa joku möi vastaavanlaista ja jopa samanväristä hintaan 2000e, sillä erolla, että siinä oli 2 pedaalia ja meidän pianossa on 3. Ilmoituksen mukaan piano olis 90-luvulta ja varmaan pitää paikkansa. 

Syy miksi tää lahjoitettiin oli, että omistajat muuttivat, eivätkä jaksaneet alkaa säätää sen kanssa muutossa. Eli ilmeisesti ei ollut pikkurahan puutetta. Senkään perusteella, mikä oli nouto-osoite eli vähän varakkaampaa aluetta. No meille köyhälistölle kelpaa tämmöinen lahjoitus ja mä olen tästä maailman onnellisin ihminen vielä pitkään. Ja vielä onnellisempi, kun sillä oppii soittamaan.

Siitä asti kun me muutettiin tähän eli 2 vuotta oon katsellut tuota seinää, että joskus siihen vielä tulee piano. Se todellakin nyt kruunasi koko olkkarin ja teki oikein sielun tälle huoneelle. On se vaan niin kaunis sisustuselementti jo itsessään. Piste i:n päälle.  

Jotain koriste-esinettä sen päälle piti keksiä heti, että näyttää kodikkaammalta. Ruukut pitää vaan tuunata sopivammaksi.

On se vaan kaunis siinä. Mä olen rakastunut. Voiko omaan olkkariin olla rakastunut? Ainakin nyt jonkin aikaa leijun onnen kukkuloilla.