Kissanpäivät

Tajusin tossa, että mä en oo esitellyt blogissa vielä meidän koko perhettä. Meidän poppooseen kuuluu nimittäin myös kaksi karvaista perheenjäsentä Pumpkin ja Hamlet. Kissajutut harvoin kiinnostaa ihmisiä, joilla ei ole kissoja, joten varoituksen sana. Sisältää vain kissakuvia ja juttuja kissoista :-) Ja tää postaus on pitkä.

Pojat tulee syksyllä 2 vuotta ja niillä on ikäeroa vain 2 viikkoa. Haluttiin kahta eri rotua ja oli onni, että löyty niin lyhyellä ikäerolla eri kasvattajalta. Saatiin luovutus onnistumaan samalle päivälle samaan aikaan. Sopeutumisen kannalta parempi niin, että kissat tulee samana päivänä, ettei toiselle ehdi tulla mitään reviiriä ja näin ollen ne on samalla viivalla uudessa kodissa. Harmaa kissa on Hamlet ja se oli meille tullessa 14 viikkoinen ja Pumpkin oli juuri luovutusiässä eli 12 viikkoinen. 

3 päivää ne ensin kyräili toisiaan ja sit alkoivat ottaa toisiinsa kontaktia. Siitä lähtien ne onkin sitten olleet ihan erottamattomat. Molemmat ihan riippuvaisia toisistaan ja ilmottaa heti jos toinen on jäänyt esim. oven taakse vessaan. 

Tässä meillä koko perheen leffailta videotykiltä. Kissat tykkää kovasti liikkuvasta kuvasta.

Nykyään ne ei ihan niin usein nuku enää näin toisissaan kiinni kun pentuna, mutta paikoissa missä vaan tilaa riittää, niin kyllä ne vieläkin usein on toisissan kiinni ja pesevät myös toisiaan. 

Syvä ystävyys näiden kahden täysin erilaisen kissan välillä on edelleen, vaikka kokoa, ikää ja luonnetta on tullut lisää.

Hamletin lempipaikka on nukkua kerällä ton leikkijutun päällä, mutta Pumpkin ei kokonsa puolesta siihen mahdu, niin reppana tulee sit nyhjöttään siihen viereen läheisyydenkaipuussaan. Vaikka se on sellanen pomottaja ja vilkas menijä, niin Hamlet on sille ihan kamalan tärkeä tuki ja turva.

Pumpkin on rodultaan Maine Coon. Sen luonne muistuttaa enemmän koiraa kuin kissaa ja se on aivan todella mahtava rotu. Kooltaan ne on aivan jättikissoja ja kasvavat 3 vuotiaaks asti ennenkuin ovat täyskasvuisia. Pumpkin oli pentueensa suurin ja hurjaa kuinka iso siitä vielä tulee, kun se melkein puoltoista vuotta vielä kasvaa aikuiseksi. Nyt se on jo 8-kilonen jötikkä ja puolitoistavuotiaana siis vielä pentu.

Tässä Pumpkin-vauva 5-viikkoisena. Pieni räikeän oranssi sinisilmäinen kurpitsa. Pumpkin oli kasvattajan antama nimi ja ei me sitä voitu vaihtaa, koska sen osuvampaa nimeä ei olis keksinyt. Se oli pentueen ainoa oranssi ja me nopeimpana saatiin se. Ihan ajankysymys olis ollut, koska seuraavana päivänä sille olis ollut jo useita ottajia. Vaikka kauniita oli ne sen tumman ruskean harmaan sisaruksetkin, mutta Pumpkin tuntu olevan niin speciaali. Sitä se on edelleen.

Ja ensimmäisenä päivänä meillä uudessa kodissa. Valtavat korvat ja tassut. Pieni utelias rääpäle. 

Sen luonne tuli nopeasti esiin jo ekojen päivien aikana. Kauhean leimaantuva ja pitää olla kaikessa mukana. Jos Pumpkin rakastuu täysin omistajaansa niin tunne on kyllä molemminpuolinen. Se on kissa, joka menee täysillä läpi sydämeen. Ei siihen voi olla rakastumatta.

Pumpkin on todella erikoinen kissa siksi, että se muistuttaa enemmän koiraa. Siltä puuttuu sellainen kissan itsenäisyys ja se on enemmän lojaali ja ihmisläheinen, oikeastaan jopa ihmistä palvova. Se kuulee kun miehen auto tulee pihaan, niin se ryntää jo ovelle odottamaan, aamuisin se on heti vastassa tai monesti jo odottaa oven ulkopuolella, että herätään ja jos ei herätä, niin se kyllä varmistaa sen jossain vaiheessa hakkaamalla ovea. Luonnollisesti myös seuraa joka paikkaan, joten vessakäynneillä on varmasti aina seuraa mukana ja unikaverin saa aina kainaloon tai jalkopäähän. 

Toisin sanoen maine coonit haluaa olla mukana kaikessa toiminnassa, pesit sitten pyykkiä tai nukut päiväunia. Välillä se käy oikeesti hermoille, kun aina ei oikein jaksais sitä sen osallistavaa energiaa, mutta kun ei toiselle voi siitä suuttuakaan, niin välillä vaaditaan vähän pitkää pinnaa. Varsinkin kun viikkaat vaatteita ja alat laittamaan niitä kaappiin. Et ehdi kissaa sanoa, kun Pumpkin on jo vauvanvaatehyllyllä lepposassa asennossa myllännyt siistit vaatepinot sekasin ja tiputtanut puolet lattialle. Ja tätä tapahtuu aina.  

Se tykkää myös noutaa palloa ja siks sen kanssa on myös kiva leikkiä kun istuu vaan ja heittelee palloa kun koiralle. Ihan sairaaan utelias se on myös, joten ihan pienikin muutos kun tapahtuu, niin se on ihan innoissaan mukana. Esim. kun avaat jotain postipakettia niin se on naama kiinni saksissa kun avaa pakettia, se on samantien siellä pahvilaatikossa kun sen aukasee ja tyhjentää.

Tällä viikolla törmäsin facebookissa videoon, jossa oli autistinen tyttö, jolle kissasta oli tullut paras ystävä ja terapeuttinen apu. Mä arvasin ehti, että tuon kissan on pakko olla rodultaan maine coon ja niinhän se oli. Tässä linkki siihen videoon, sillä siinä kiteytyy aika hyvin, minkälaisesta kissasta on kyse.

Mielenkiinnolla odotan, millainen ystävyys syntyy Romeon ja Pumpkinin välille ja näille kolmelle kolmikkona. Pumpkin on jo nyt niin paljon Romeon kanssa ja seuraa vieressä kun se leikkii tai tulee leikkiin mukaan. Romeo tykkää myös seurata kissoja. Ja kun se itkee, niin Pumpkin tulee luokse ihan kuin suojelemaan ja auttamaan, että mikä on hätänä. 

Se tykkää myös vesileikeistä ja on tietenkin heti ammeessa kun hanan avaa.

Toinen omituinen ominaispiirre sille on, että se tykkää piiloutua. Torkkupeiton se omi ihan itselleen, koska se tunki aina sinne alle kun ite rojahti sohvalle. Sit se oli niin täynnä karvoja, ettei meistä miehen kanssa kumpikaan halunnut sitä enää käyttää. Siellä se oli pitkiäkin aikoja ihan huppeluksissa, että ihme kun sille edes riitti ilmaa hengittää paksun peiton alla. Kuvat on viime kesältä.

Ja jos ei ole peittoa niin tyynyt ajaa saman asian.

Ehkä hellyyttävin piirre sillä on se, että se tykkää nukkua käsi kädessä. Sille on 
muutenkin tassut aika pääosassa, sillä se syö niin, että ottaa ensin ruokaa tassuun ja syö tassusta. Melkein sais lusikan antaa sille käteen, että syö sitten sillä. Ja se ilmaisee tassuillaan muutenkin tosi paljon mielialojaan. Maine coonit ei osaa myöskään naukua, vaan ne kurisee sillein hassusti. Ääni muistuttaa jonkun linnun ja kissan sekotusta.

Uljaan näkönen kissa siitä on kasvanut. Tässä nyt tuorein kuva. Ilveksen näköinen tupsut korvien päissä ja hassut tupsut tassuissa varpaitten välissä.

Turkki on komea ja häntä valtava.

Olemus on arvokkaan näkönen, mutta kuoren alla piileekin todella vekkuli ja hassu kissa.

Kaikki ketkä Pumpkiniin on päässeet tutustumaan, niin on todennut saman, että se on aivan valloittava kissa. Jättiläiskissa, jolla on myös jättiläisen kokoinen sydän.

Hamlet on rodultaan brittiläinen lyhytkarva ja vilkkaaseen ja uteliaaseen Pumpkiniin verrattuna Hamlet on vierestäseuraaja pikku laiskiainen. Se tykkää nukkua ja ottaa rennosti. Kasvattajan antama nimi oli Da Vinci. Meijän mielestä se ei ollut yhtään Da Vincin näköinen, vaikka olis sekin ollut ihan hieno nimi. Jostain vain pulpahti nimi Hamlet ja se vaan näytti ihan Hamletilta. 

Pumpkin oli pentueensa suurin ja Hamlet taas pienin. Tässä puolestaan Hamletin kuva 5-viikkoisena. Hellyyttävä pallopää. Tuntui pitkältä ajalta odottaa, että niistä tuli luovutusikäisiä, koska sydänhän siinä suli kun niitä kävi katsomassa. Mun mielestä Hamlet oli kaikkein kaunein pentu. Sen väritys oli ihan tasainen, kun muilla harmailla oli nähtävissä pientä haaleaa raitaa. En tiedä miksi sitä ei ollut kukaan varannut, koska se oli ainoa uros, joka oli vielä varaamatta. Täydellinen meille.

Siinä missä Pumpkin on suuna päänä joka paikassa ja varsinkin vieraita vastassa, niin Hamlet on tosi arka alkuun ja pidättyväinen. Se vaatii oman aikansa, että se tulee vieraita lähelle. 

Viime aikoina se on kyllä reipastunut tosi paljon ja siitä alkaa kuoriutua rohkeampi kissa. En tiedä onko se arkuus rotuominainen juttu, mun mielestä ei, ja mä olen ollut alusta asti sitä mieltä, että se on vain sen luonteessa yksilöllisesti. Olisko se sit säikkynyt pentuna jotain tai jäänyt pentueessa kokonsa puolesta jotenkin varjoon ja siksi sillä on kestänyt puoltoista vuotta saada luottamusta. Hyvältä kasvattajalta se kuitenkin on tullut ja sillä on paperit.

Ompa se joskus ollut pieni. 

Moni varmaan muistaa sheeba-mainoksen harmaan kissan. Tai whiskas-mainoksen raidallisen kissanpennun. Hamlet on samaa rotua kuin ne mainosten kissa. Se harmaaturkkinen Sheeba-mainoksen kissa ihastutti mua aikoinaan niin, että halusin samanlaisen. Sen samettinen turkki on niin kaunis ja ihanan tuntuinen. Jalat sillä on sellaset töpöt, tavallista lyhyemmät kuin kissoilla yleensä ja pää pyöreä, mikä tekee siitä ihan nallekarhumaisen. 

Sivuprofiili on todella kaunis, koska se ei ole sellainen tylppänaamainen seinään juossut, vaan nenä tekee kauniin kaarteen. Ihan kuin joku Disneyn piirretty kissa. Erittäin sievät piirteet.

Hamlet on sellanen rauhallinen kissa, joka nauttis vaan rapsutteluista. Se on alkanut oikeen komentaan meitä, tulee eteen ja vaatii silittelyä tai syliinnostoa. Sylissä se on aina maha kohti taivasta kuin pieni vauva.

Vaikka ei uskois sen laiskasta ja rauhallisesta olemuksesta, niin se on todella ketterä saalistaja. Paljon parempi kun Pumpkin. Kärpäset saa kyytiä täällä. Melkein se nappasi ilmasta linnunkin terassilla. 

Hassua kuinka se on ottanut nukkumapaikakseen tuon leikkikourun. Itse asiassa mä haluaisin ottaa pois koko lelun, kun ei se sillä kovinkaan usein leiki ja Pumpkinilla on oma vastaavanlainen, mistä se tykkää paljon enemmän. Se ei vaan niin miellytä mun silmää aina tossa olkkarin lattialla, mutta ei sitä raaski poiskaan siltä viedä. Mä vaan toivon, että se kasvaa joskus yli ja ei mahdu enää siihen. 

Näiden kissojen erilaiset luonteet kyllä tasoittaa toisiaan ja jännä, kuinka ne on niin tärkeitä toisilleen, vaikka ovat tavallaan ihan eri maailmoista. Ei voi sanoa, kumpi kissa olis ihanempi tai rakkaampi, koska molemmat on omalla tavallaan niin loistavia persoonia. Hamletiin kun paremmin tutustuu niin se sulattaa kyllä sydämen. Sille vaan pitää antaa vähän aikaa näyttää millanen hellyydenkipeä nallukka se on.

Ne joilla on kissoja tai koiria, niin ymmärtää sen, kuinka eläimestä tulee kuin perheenjäsen. Mulle nää kissat oli henkireikä mun vaikeen raskauden aikaan ja kyllä ne vaan tuo niin käsittämättömän paljon iloa meidän jokapäiväseen arkeen, että sitä on vaikea selittää. Olis vaikea ajatella enää elämää ilman niitä. Meillä on nyt tämmöinen 5-henkinen perhe.

Friends forever, partners in crime. Pumpkin & Hamlet.

Kukkia ja yrttejä

Ensiksi pahoittelut blogihiljaisuutta. En oo ollut kuitenkaan hiljakseen sisustuksen puolella vaan juuri päinvastoin, ahkeroinut kun mielipuoli ja sitten on ollut iltasin takki niin tyhjänä, ettei yksinkertaisesti oo enää jaksanu kirjottaa. 

On ollut niin monta rautaa tulessa yhtä aikaa kun oon laittanut terassia, joo edelleen, maalannu erinäisiä huonekaluja, siivoillut, raivaillut, järjestäny kaappien sisältöjä ja siinä kaiken kaaoksen keskellä hoitanut juuri ryömimisen alottanutta vauvaa, kun miehen loma loppu ja työarki alkoi.

Eli tässä olis ollut jos minkälaista blogikirjoitusta tekeillä, mutta nyt kun sain tuon terassin vihdoin valmiiksi eli kukat ostettua ja istutettua niin esittelen sen nyt. 

Ihanaa, vihdoin kukkia ja värejä ja iloa. Aurinkokin on jaksanu porottaa parisen viikkoa hellelukemissa ja nyt onneksi vähän viileni parinkymmenen tienoille et saa vähän hengähtää siitä hikoilusta. Ei nimittäin ollu ihan maailman mahtavin idea alkaa maalaamaan huonekaluja just pahimman ukkosviikon aikaan helteellä. Ja sitä kesti koko viikon niinkun sitä maalaustakin. Siitä sitten lisää seuraavaksi.

Mä halusin tänä kesänä oikein paljon väriä terassille, niin kukkien kuin kankaiden osalta. Ei mitään bliisua sävy sävyyn hommaa, vaan nyt saa räiskyä värit. Siitä huolimatta kokonaisuus on minun mielestä ihan harmoninen.

Barcelonasta ostin ihan terassia varten torkkupeitot, mihin kääriytyä iltasella kun viilenee. Päiväsaikaan ne toimii valkosille pehmusteille suojana kun kissat möyryää välillä multareunuksella ja hyppii sit sohvalle. Matto on vähän liian lyhyt ja alkuun mulla oli kaks mattoa yhdellä patjalla ja se taas oli liikaa. Ja musta on kiva kun pari mattoo on maassa, niin niillä on mukavempi tepastella paljain jaloin.

Näihin kukkiin mä ihastuin, koska ne oli valmiiks ruukussa noin kolmen eri väreissä. Ja ajaa siten hyvin mun tarkoitusperää värikkäästä kesäterassista. 

Mä en muuten ymmärrä kukkien päälle yhtään mitään, mutta onneks myymälässä oli aivan ihana henkilökunta. Siellä sai ihan erinomaista palvelua. Pari myyjää mua auttoi kun kysyin ja kolmas kulki koko ajan mukana kun sen kohdalle satuin ja se neuvoi ja auttoi ja laitto ostoksia lootiin ja kärryyn ja oli vierellä tosiaan niin kauan kun tarvitsin. Tuli jo melkein sellanen olo, et joo voit ihan mennä jo, kyllä mä jo pärjään. Ei oo jotenkin tottunu siihen, että työntekijällä olis oikeesti aikaa yhteen asiakkaaseen noin pitkään ja siinä jutustella kaikkea mahdollista kukista ja aiheen vierestä. 

Keltaisten kukkien ruukut nyt ei ole ihan näteimmät. Kaikki vähän eriparia, mutta menköön. Saahan ne vähän ollakin erilaisia.

Ensimmäistä kertaa elämässä ostin ihan yrttejä. Oi mä rakastan yrtttejä ja aina joka kesä mä suunnittelen laittavani niitä ja en koskaan saa kuitenkaan aikaiseksi. 

Tarjoiluvaunu oli kuin tilattu tähän tarkotukseen. Hain sen viime kesänä netin lahjoitetaan osastolta ja se oli aika mummomainen kultasen värinen kasarivaunu. Siitä lähtien oon katunut, että ees hain sen ja kulutin siihen vielä pari purkkia spraymaalia, kun ei se sit tuntunut sopivan mihinkään. Keittiössä se on ollut ja olin just aatellut, että pistän sen jakoon, kunnes tsadaa, sillekin löyty paikka. Ihan nappiosuma.

Mä oon kuitenkin sen verran tarkka näissä yhteensopivuus sävy sävyyn jutuissa, että näkymä olohuoneen puolelta pitää olla sellanen, että se ei riitele sisällä olevien huonekalujen kanssa. Ikkunat on niin isot. Mutta tuo pienoinen yrttitarha ja muutenkin näkymä terassille on niin ihana. Kesäisen raikas. Musta-valkoien tarjoiluvaunu on hyvä jatkumo olohuoneen puolelta.

Pakko esitellä näistä yrteistä ihan uusi löytö, joka maistuu myös tosi hyvälle, sitruunabasilika. Mä nyt tungen sitä joka ruokaan. Sen vierellä on joku curry-yrtti, mutta en muista tarkempaa nimeä. Sopii hyvin riisiruokiin ja kanan kanssa.

Sit on minttua, korianteria, tavallista basilikaa ja tilli ehti jo kuolla heti kättelyssä. Ei välttämättä jää ainoiksi yrteiksi nämä nyt kun alkuun pääsin.

Yhden kukan ostin eri reissulla, kun tajusin et ruusuja ei ole ollenkaan ja pöydällekin olis kiva saada jotain eloa. Ruusu on niitä ainoita kukkia, jotka minäkin tunnistan. Mutta sepäs sitten jäi istuttamatta ruukkuun ja on edelleen, mutta huomenna on pakko ryhdistäytyä ennenku se nuukahtaa. Vähän alkanut näyttää jo siltä.