Onnensointuja olkkarissa

En sitten ehtinyt kirjottamaan jatkoa "vesipiste"-postaukseen, jossa piti esitellä kirjahylly, koska se ehti vaihtaa paikkaa muualle ja tilalle tulikin piano. Ja samalla hävisi se vesipistekin, että se ei kauaa ehtinyt siinä olemaan. Mutta väliäkös tuo, tavarat löytää aina paikkansa sitten jostain muulta. 

Tällaista onnenkantamoista ei oo vielä käynyt lahjoitetaan-sivuston kautta, mutta me tosiaan saatiin ilmaiseksi piano. Mies sattui huomaamaan heti ilmoituksen ja soitti samantien, että me otettaisiin ja me oltiin nopeita niin saatiin. Siinä oli lähemmäs 600 kävijää jo päivän päästä, että ottajia olis varmaan ollut.

Kuljetukselle tuli hintaa 160e tipin kanssa ja virittää se vielä pitää, mutta saa ensin levätä kuukauden verran, että tottuu uuteen kotiin.

Mä oon lapsesta asti haaveillut pianosta, joten tää oli nyt kun tarkotettu meille. Tietysti pitää oppia vielä soittamaan. Harpunsoitto onneksi tukee sitä, että pystyn jo jotain soittamaankin. Puolin ja toisin ne tukee hyvin toisiaan eli uskoisin, että pianon myötä kehityn myös harpun kanssa paremmin.

Väriltäänkin se on just täydellinen meille, samanvärinen kun meidän kattopalkit. Tosi tummanruskea, mutta ei ihan musta. Ja ihana kiilto, myös auringon valossa.

Googlettelulla ei paljoo muuta selvinnyt sen merkistä, kuin että se on japanilainen ja löytyi yksi myynti-ilmoitus, jossa joku möi vastaavanlaista ja jopa samanväristä hintaan 2000e, sillä erolla, että siinä oli 2 pedaalia ja meidän pianossa on 3. Ilmoituksen mukaan piano olis 90-luvulta ja varmaan pitää paikkansa. 

Syy miksi tää lahjoitettiin oli, että omistajat muuttivat, eivätkä jaksaneet alkaa säätää sen kanssa muutossa. Eli ilmeisesti ei ollut pikkurahan puutetta. Senkään perusteella, mikä oli nouto-osoite eli vähän varakkaampaa aluetta. No meille köyhälistölle kelpaa tämmöinen lahjoitus ja mä olen tästä maailman onnellisin ihminen vielä pitkään. Ja vielä onnellisempi, kun sillä oppii soittamaan.

Siitä asti kun me muutettiin tähän eli 2 vuotta oon katsellut tuota seinää, että joskus siihen vielä tulee piano. Se todellakin nyt kruunasi koko olkkarin ja teki oikein sielun tälle huoneelle. On se vaan niin kaunis sisustuselementti jo itsessään. Piste i:n päälle.  

Jotain koriste-esinettä sen päälle piti keksiä heti, että näyttää kodikkaammalta. Ruukut pitää vaan tuunata sopivammaksi.

On se vaan kaunis siinä. Mä olen rakastunut. Voiko omaan olkkariin olla rakastunut? Ainakin nyt jonkin aikaa leijun onnen kukkuloilla.

Vanha viltti

Jos jotain asioita Suomesta kaipaa niin itsepalvelukirppikset, koska niitä ei täällä päin ole. Täällä on vaan yksittäisiä kirpparitapahtumia, johon ihmiset menee myymään yhdeksi päiväksi ja niissäkin on toki oma tunnelmansa. Tai varsinkin juuri sitä tunnelmaa kun pöydän takana on ihan oikea myyjä ja ihmisiä aina paljon. Mutta välillä kaipaa sitä, et voi mennä vaan kirppikselle tappaan aikaa.

Täällä on kuitenkin yksi iso kierrätyskeskusketju Stilbruch ja siellä on aina välillä kiva käydä pyörimässä. Lähinnä käyn kattelemassa huonekaluja ja piensisustustavaraa, mut nyt piipahdin vaatepuolella myös ja yllätyin kuinka hyväkuntosta tavaraa siellä olikaan. Sieltä sitten löysin tämän ihanan aarteen. Vanha retroviltti.

Parhaat ostokset on kun ne syntyy rakkautta ensisilmäyksellä-fiiliksellä. Olin jo ostopäätöksen tehny, ennenkun katoin mikä mahtaa olla hinta. 4e! Ei siis todellakaan hinnalla pilattu. Kuntokin ihan älyttömän hyvä, vaikka näkee toki, ettei se ihan uusi ole. Mua ei pieni elämisen historia siinä haittaa, koska se ei oo millään lailla kauhtunut eikä nukkaantunut.

Meillä on ikean valkoinen torkkupeitto mistä mä tykkään myös tosi paljon, mutta sitä on kiva pitää valkosen sohvan suojana ja tuntuu, ettei sitä jaksa sit aina repiä päälle ja sitten taas viikata päiväksi sohvan suojaksi. Tää 4e sijoitus tuli siis ihan tarpeeseen ja eniten juuri siksi, et se mätsää tuon sinisen lampaantaljan kanssa niin hyvin yhteen.

Mielenkiinto heräsi, että mikä tän viltin tarina on ja nopeella googlauksella selvis, että tää Ibena on saksalainen firma, joka on jo vuodesta 1826 tehnyt kodintekstiilejä. Olis kiva tietää, minkä vuoden malli tuo viltti on. Sehän näyttää aika retrolta, mutta voihan se olla uudempaakin tuotantoa. Toisaalta toi tuotelappu näyttää aika seitkytlukulaiselta myös.

Mä tykkään tästä kuviosta ja noista väreistä niin paljon. En ees tiedä miksi, koska mä en muuten oo niin kauheesti kukkakuvioiden perään enkä edes retrokamojen, kun sitä oli jossain vaiheessa vähän liikaa ja joka tuutista. Ai että, miten tää onkin ihana ja kirppislöydöt halvalla jos mitkä tekee sisustajan onnelliseksi. Sininen ruusu oli meillä häiden teemakukkana, joten täähän sopii sit hengeltäänkin hyvin meidän kotiin. 

Vesipiste

Heippa vaan taas pitkästä aikaa. Tässä tulikin oletetusta muutaman viikon tauosta yllättäen melkein parin kuukauden tauko. Toiset piti blogilomaa kesällä ja minä sitten näin syksyllä. Tässä on ollut omat haasteensa viime aikoina ja tuntu, ettei vaan yksinkertaisesti ollut nyt rahkeita kirjottaa. 

Tätäkin kirjotusta meinasin vielä lykätä, koska olin ajatellut ottaa paremmat kuvat ja uudenkarheella objektiivilla. Sivuvalo ja auringonpaiste ei ollut ihan otollinen kuvaushetki ja vielä kun välillä meni ihan pilveen ja just kun sain muutettua asetuksia niin aurinko tuli takaisin. Mutta näillä nyt mennään. Nyt itse asiaan.

Sisustamissa yksi parhaimpia juttuja on kun saa jotain ilmaiseksi. Niinkun tossa taannoin kerroin niin seurailen aina aika ajoin aktiivisesti netissä lahjoitetaan-palstaa ja tällä kertaa sain haaviini metallisen tarjoiluvaunun.

Väri ei oikein miellyttänyt, koska se ei sellasenaan tuntunut tulevan edukseen meidän olohuoneessa ja väliäkö sen sitten kokeilla maalaamista, koska ilmaiseksi oli saanut. Mulla oli jäänyt valmiiks itsesekoitettua kalkkimaalia ja koska sen pitäisi sopia myös lasi ja metallipinnoille, niin ajattelin kokeilla. Vaalean sammalenvihreä oli just se väri mitä mä halusin, koska se myös tuo paremmin esille tuon tumman lasin, mikä nyt on niin trendikästä. Ja muutenkin kaikkea ei tarvii aina spraymaalata mustaksi tai valkoiseksi, vaikka se niin hyvä ja turvallinen vaihtoehto onkin.

Sellanen mummomaisuus siitä hävisi maalauksen myötä ja se sai oikeen hyvän käyttötarkoituksenkin. Mä pyrin juomaan päivässä vähintään 3 litraa vettä, niin tää onkin paljon kivempi paikka vesikannulle, kuin aina keittiön pöydällä.

Erittäin kätevää on myös se, kun kannu on 1,5l, niin pysyy laskuissa hyvin mukana paljon on juonut.

Tällainen on mun uusi vesipiste kokonaisuus. Se hyvä puoli siinä, että kun on paljon tilaa niin saa luotua sellasia omia pikku kokonaisuuksia isoon tilaan. Tää on musta nyt just sellainen oma juttunsa tällä seinustalla.

Pinterestissä mä ihastuin niin noihin metalliverkkotauluihin. Tai millä nimellä ne sit kulkeekaan. Ja itse asiassa ne säästää tosi paljon tilaa ja moni käytännön asia on heti käden ulottuvilla.

Esimerkiksi nyt nuo sakset ja mittanauha. Mä tarviin niitä ihan jatkuvasti ja ne on just sit aina hukassa. Tähän ne on vaan niin helppo palauttaa käytön jälkeen ja kun siitä on myös tullut tapa niin se toimii. Sit tulee laitettua uusimmat sisustuslehdet turvaan, koska ne mitkä on pinossa tason alahyllyllä näyttää aika hyvin "luetuilta", nimittäin meidän alle 1v. lukee niitä päivittäin ;-)

Ja sitten on kätevää, että yleisimmin käytetyt korut ja aurinkolasit on siinä hyvin tallessa. Mulla on pienimuotoinen aurinkolasiaddiktio ja ostelen niitä kesäsin aina lisää useita. Tossa näkyy olevan 8 lasit ja niitä on vielä laatikoissa ja autossa oma kokoelmansa. Tää kaikki säästää aika paljon tilaa, koska muutenhan nää olis jossain rojulaatikossa sekasin.

Sitten mun miniharrastukset eli valokuvaus Diana mini lomography-kameralla ja polaroidkameralla. Kuviakin alkaa olla sen verran, että pitää alkaa miettiä uutta esillepanoa. Tässä nyt on esillä mun raskausajan kuva ja millanen vauveliini sieltä sitten putkahti maailmaan. Sillä nää sopi kivasti vierekkäin.

Mun kaikista rakkain harrastukseni on tankotanssi, jota oon nyt pikku hiljaa alkanut herätteleen uudestaan eloon. Raskausaika teki omat temppunsa ja tuli aika pitkä tauko. Tanssikengät pysyy hyvin siinä tallessa. Ja meillä on siis tanko ihan keskellä olohuonen lattiaa, mutta oon onnistunut rajaamaan sen tähän asti aina kuvakulmista pois. 

Ja pieni maininta tuossa kenkien vieressä on magneettilyijykynä. Ostin sen jostain design-liikkeestä Barcelonasta ja se on oikeesti ihan pelastus, kun kynät on aina hukassa kun niitä tarvii.

Makuuhuone series 2

Tässä jatkoa makuuhuonepostaukseen eli esittelyssä makkarin toinen puoli. Meidän makuuhuone ei ole kovin iso, mutta sitäkin korkeampi. Nyt se on kutistunut entisestään, koska vauvansänky haukkaa siitä juuri sen palasen, mikä olisi yöpöydille tarpeen. 

Oon aina haaveillut katosvuoteesta, mutta tähän pieneen huoneeseen se olis liian ahdas pylväineen. Mutta kun taas huonekorkeutta on normaalia enemmän, niin matala futonsänky näytti lähinnä siltä, että se on taivaasta tipahtanut, tai katosta tipahtanut ja jätti väliin jotenkin liikaa ilmaa.

Siispä päädyin tällaiseen kepeeseen kompromissiin katosvuoteesta.

Meillä oli vauvalle aiemmin pienempi sivusänky, mutta kun vaihdettiin isompaan häkkisänkyyn, niin sänkykin siirtyi vasemmalle. Siksi tässä nyt ei enää olla ihan symmetriassa ja luultavasti me ei nyt aleta poraamaan peilejä uusiksi ja siirtämään verhokatosta, kun jossain vaiheessa lapsi siirtyy omaan huoneeseen nukkumaan ja me päästään sängyn kanssa taas keskelle. Alkuun se häiritsi, mutta nyt oon jo tottunut. Samoin mua häiritsi sängyn väri kun valkoinen olis ollut enempi mieleen, mutta jotenkin siihenkin on jo silmä tottunut, enkä ala sitä maalaamaan ainakaan nyt ihan hetkeen.

Pinterestissä ihastuin kaapelilamppusarjoihin, vai millä nimellä ne nyt suomeksi kulkeekaan ja olihan se pakko ostaa, vaikka olin sen alunperin ajatellut meidän pitkälle käytävälle. Se vaan ei passannut sinne ja pettymyksissäni sulloin 9m lamppukaapelin kaapin perukoille odottelemaan parempaa ideaa. Makkariin se sopikin sitten just sellaisena millasena mä sen olisinkin halunnut. Meille nimittäin tää makuuhuone rakennettiin vasta vuosi asumisen jälkeen lisähuoneena ja vasta vauvan synnyttyä päästiin "muuttamaan" tähän huoneeseen. Siksi tässä on vielä viimeset loppusilaukset kesken, mutta alan olla jo melko tytyväinen näihin perusraameihin sisustuksessa.

Tässä lamppusarjassa pätee sama käytännönläheisyys kuin ed. postauksessa ollut suolalamppu, eli valo on aivan ihanan pehmeä ja sitä voi silmällä katsella. Vauva tykkää hirveesti siitä ja sillä sen saa melkein aina rauhottuun itkukohtauksilta.

Kellertävän punainen valo luo ihanasti tunnelmaa ja rauhottaa mieltä. Odotan jo sitä kun voi lukea iltasatuja tossa tunnelmavalaistuksessa pikkuisen kanssa yhteisen peiton alla.

Lähikuvassa näkyy myös seinän struktuuripinta. Betoniseinissä on kiva kevyt rappaus ja pohdinnassa on millainen maalaus kävis. Valkoinen on käy tietty aina, mutta uskon, että tää huone on vasta sitten viimeistä silausta myöten valmis, kun seinätkin on arvoisensa näköset.

Antiikkiset kipsipeilit on mun siskolta saatu lahja. En muista ihan tarkkaan oliko niin, että toinen oli meidän lapsuudenkodista ja toisen samanlaisen se oli sattumalta löytänyt kirpparilta, mutta eri värisenä. Ne ei enää sopinut sen sisustukseen ja ajatteli, että mä saattaisin tykätä. Ja tykkäsin. Edellisessä asunnossa nää olikin seinällä, mutta tähän muutettua niille ei kans tuntunut löytyvän sijaa ei sitten mistään. Ne oli pitkään kaapissa jemmassa. Mutta niin se vaan on, että peileille löytyy aina paikka kodista. Nyt ne ajaa vähän niinkun sängynpäädyn virkaa ja tykkään näistä nyt enemmän kun koskaan ennen. Väritkin kuvaa niin sopimaan just meitä, kun mä olen blondi ja mies tumma, niin meillä on omat puolet. Samalla myös huomaan kuinka likaiset ne on, että ei ole sitten porauksen jälkeen tullut putsattua. Uups.

Päiväpeitto kuuluu taas siihen sarjaan, että never say never. Kun sisustusrintamalla alkoi tulla viitteitä tulevasta vihreästä trendiväristä, niin aattelin, että meille ei kyllä todellakaan tule mitään vihreää. Ja kuinkas sitten kävikään. Ärsyttää vain, kun niin huolimattomasti petasin ja jäi peiton oikea kulma huonosti. 

Ihastuin tuohon päiväpeittoon niin ikihyviks, että oli ihan pakko ostaa. Ensin kuolasin pitkään netissä sitä, mutta ei se jättänyt rauhaan. Silläkin uhalla ostin, että siihen kyllästyy heti ja jos vihreä onkin pelkkä tuli ja meni ennenkuin huomaakaan. 

Se on vaan niin ihanan sammalen tai jäkälän vihreä ja tuo pikkaisen metsäistä fiilistä makkariin (vielä kun saisin miehen suostumaan siihen seinien maalaukseen). 

Pintastruktuuri on kans niin täydellinen.

Se on ostettu Urbanarasta *. Linkistä pääsee suoraan päiväpeiton sivuille, valikoimassa oli muitakin värejä. Niillä on kaikkea muutakin ihanaa, että voisin tilata sieltä vaikka mitä. Luulisin, että lähettävät myös suomeen. En tiedä, itse tilasin Urbanaran saksalaiselta sivulta, mutta sivut on myös englanniksi, hinnat tosin puntina, mutta sivun yläältä vasemmalta saa kielen vaihdettua saksaksi ja sillon näkyy eurohinnat. 

Päiväpeitto on myös erittäin painava ja siksi helppo pedata. Olin vähän skeptinen, että millainen sieltä sitten tulee kun nettitilauksissa ei itse pääse hypistelemään materiaalia ja näkemään sen todellista väriä, mutta olin enemmän kuin tyytyväinen. Kangas tuntuu ja näyttää erittäin laadukkaalta materiaalilta ja vaikka se ei ole kankaana kovin paksu, niin on silti riittävän raskas päiväpeitoksi, että se pysyy ryhkikkäänä.

Mun luotto-sisustusassarin piti tietysti päästä vielä kuviin. Eihän se malta pysyä poissa kuvauspaikoilta.

Blogi hiljenee lomatauolle muutamaksi viikoksi. Täytyy välillä poiketa Suomeenkin. Syyskyyn puolivälin jälkeen taas lisää.

*sis. kaupallisia linkkejä