maanantai 11. heinäkuuta 2016

Älä pure mun ananasta

Tällä kertaa en kirjoitakaan sisustamisesta, vaan kerron ihanan ruokavinkin. Ite bongasin tän idean kaverin etelänlomareissukuvista facebookissa ja oli pakko kokeilla omanlaista versiota.

Tuore ananas halkaistiin eka kahtia ja sitten puukolla viiltoja lohkoiksi, että sisukset sai kaivettua pois lusikan ja puukon avulla. Vasemmalla valmis tyhjä yksilö. Ei ollut edes mikään iso homma kaapia se tyhjäksi.

Sitten vaan pannulle kananpalat ja halusin pitää reseptin tosi yksinkertaisena, niin en laittanut muuta kun ananaspalat ja kanat. Sipulia olisin laittanut, mutta meiltä oli loppunut, mitä ei oikeesti tapahdu ikinä. Meillä on aina sipulia.

Kastikkeeksi laitoin kookosmaitoa ja maustoin curryllä, pippurilla, persiljalla, raastetulla tuoreella inkiväärillä ja valkosipulilla. Joskus ruoka vaan on niin älyttömän hyvää, kun keskittyy vaan muutamiin makuihin sen sijaan, että sörssää kaikkea mahdollista sekaisin. Tässä päämakuna oli kana, ananas, inkivääri ja valkosipuli.

Ensikertalaisen virheenä tein sen, että ladoin liian hätäsesti ananakset ja kookosmaidon kanojen sekaan ja niinkun kuvasta näkyy niin siitä tuli vähän liian mössöä. Kookosmaito vähän kuin paloi ja menetti kermaisuuttaan ja ananakset tummu liikaa. Syy tähän oli ihan siinä, että toisella kädellä valmistin isompaa erää vauvanruokaa blenderiin muussattavaksi ja keittiön lattialla ryömivä vauveliini piti huolen, että kaksi kättä hellan ääressä oli aivan liian vähän.

Seuraavalla kerralla sitten viisaampana ja paistan kanat just ja just valmiiksi ja ihan loppuvaiheessa vasta heittää muut sekaan.








Riisiä vois toki keittää erilliseen kippoon, mutta mulle tää oli tällanen kevyempi karppiversio ilman extrahiilareita.

Ehkä tässä se juttu onkin enemmän tossa kivassa asettelussa, että ananas käy lautasesta, mutta kyllä siitä kuoresta imeytyy vielä aivan ihanasti mehua valmiiseen ruokaan. Slurps, ihanan kesäisen hedelmäinen kanapannu.

Seuraavaks kokeilen tän version niin, että paistan grillissä kanat, ananakset ja sipulit ja laitan ne sit vasta sekaisin ja mausteyrttinä korianteria ja persiljan sijasta. Nyt mulla on niin kauhee korianteribuumi menossa, että oli pakko käyttää ruukusta persiljaakin välillä etten ihan kyllästy. Ja sitruunaruohoa seuraavaan kokeiluun!

Musta tää on niin hieno idea, vähän jotain muuta peruslautasten sijaan. Totahan voi varioida miten ite haluaa. Jälkiruokanakin tosi hyvä astia. Vaikka joku ananasmousse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti ilahduttaa :-)