lauantai 23. huhtikuuta 2016

Vuoroin vieraissa

Tässä on ollut muutama viikko blogihiljaisuutta, kun kävin Suomessa lomalla. Romeon kanssa heitettiin reissu ihan kaksistaan ja pikkuinen pääsi ensimmäistä kertaa lentokoneeseen ja näkemään Suomen perhettään.

Ennen reissua annoin miehelle tehtäväksi, että siivoaa oman huoneensa. Se on jo niin pitkään näyttänyt kun joltain teinipojan opiskelijaboxilta, että teki mieli vaan vetää ovi kii tai tai kulkee silmät ummessa ohi. No, totuushan on tietty se, että toinen opiskelee ja sitä opiskelumateriaalia sitten kertyi ja pikku hiljaa levittyi joka paikkaan. Kirjoituspöydän vetolaatikot puolestaan ammotti tyhjyyttään. 

Olipa ilo tulla takaisin kotiin, kun koti oli muiltakin osin puunattu puhtaaksi. Noilta Suomen "lomilta" kun palaa kotiin, niin se tuntuu enemmänkin lomalta ja vähiten kaipaisi sitä, että edessä odottaa kauhea siivousurakka. 



Miehen huoneen sisustus on melkein kaikilta osin kierrätettyä. Sohva on tehty itse eurolavoista. Ketjuidea on kopsattu mun siskolta, en siis ota kunniaa itelleni tästä hienosta oivalluksesta. Patja ostettiin myös käytettynä, mutta se oli kuin uusi ja tosi laadukas edullisesti, niin se passasi hyvin tähän käyttötarkoitukseen, kun päälle tuli kuitenkin verhoilu. Sillä tää huone toimii myös vierashuoneena, kun patjana on ihan kunnon patja missä on hyvä nukkua. 

Vasta kuvatessa huomasin, että nuo lavat on ihan eritasossa. Liekö liikahtanut mieheltä siivotessa. Sisustusperfektionistina häiritsi heti ja meinasin ottaa uudet kuvat, mutta ehkä tää maininta riittää siihen, että tarkoituksella ne ei ole noin epämääräisesti aseteltu. Tuo patjakin roikkuu vähän liikaa yli. Ryhdin korjaus siis samalla.




Miehen huoneeseen halusin maskuliinisuutta materiaalivalinnoilla ja sitä tulee metallilla, lasilla ja rouheella puulla. Muutenkin tykkään eri luonnonmateriaaleista, kuten nahkasta metalliin yhdistettynä ja siksi nuo matot vähän pehmittämään noita kovia materiaaleja. Osittain siksikin, että kissataloudessa lehmäntaljamatot on vaan paras materiaali imuroida.


Tuoli on vähän "tyttömäinen", koska se on mun peruja ja vaan väliaikainen ratkaisu, kunnes se oikea tuoli löytyy. Niitä on kaksi ja toinen on mun huoneessa. Ostin ne joskus kauan sitten Suomesta kierrätyskeskuksesta ja ne on muuttanut muotoaan jo kahdesti. Täyspuisina kun niitä voi hioo puupinnalle ja tehdä mitä vaan. Ne oli alunperin mustat ja mä hioin niistä kovalla työllä koko maalipinnan pois ja petsasin ne pähkinän väriseksi ja verhoiluna oli ruskea nahkamokka. Sitten mä kyllästyin ja maalasin ne valkoiseksi ja verhoilin Vallilan Bulevardikankaalla. Saa nähdä mitä seuraavaksi :-) Niissä on vaan niin järjettömän hyvä istua etten raaski niistä luopuakaan, vaikka ne toisinaan vähän hakee paikkaansa meillä. Aina ne jostain kuitenkin paikkansa löytää, vaikka on jo kuudennessa eri asunnossa.


Kirpparilöydöt on mulle aina rakkaimpia esineitä ja niitä on tässä huoneessa nuo liikennemerkit ja vanhat puulootat. Maalasin niihin vaan uutta pintaa kun alkoi tympimään se tunkkainen tumma puu. Ei ne oikeestaan mitenkään erikoiset ole, niitä kun alkaa olla joka kodissa. Erikoista on kun sain ne niin halvalla. Maksoin 12e neljästä laatikosta ja siihen hintaan niitä ei kyllä enää löydä mistään. Logistisista syistä en saanut aikoinaan enempää ostettua.




Nekin on niin monikäyttöiset, että vaikka ne monesti on jo kyllästyttänyt, niin ei niitä ole voinut poiskaan heittää. Nyt tää miehen huone on selvästi sellainen heittola, mihin on sullottu kaikki sellaset huonekalut edellisestä asunnosta, mitkä ei muualle käy. Mutta hyvän kokonaisuuden ne löytää täällä keskenään. Onneksi se ei opiskele montaa vuotta enää niin pääsee noista kauheista mapeista ja paperipinoista. 




Tuo kaamea norsu (nimeä ei kehtaa tähän kirjottaa) ei vaan lähde meiltä kulumallakaan. Mä oon yrittänyt moneen otteeseen piilottaa sitä ja varsinkin jo kolmen muuton yhteydessä, mutta aina mies sen jostain vainullaan löytää. Joku sen rakas 7-vuotiaana saatu eläintarhamuisto ja viimeisimmäksi se puki sen vielä Romeon pieneksi jääneeseen paitaan. 

Jotenkin mä nyt olen tässä vuosien saatossa alkanut myöntämään tappioni sen suhteen ja hyväksynyt sen osaksi perhettä. Annoin sille vaan loppusineetin. Siinä se sit on ja pysyy. Mies vähän katto sitä aavistuksen brutaalina tekona, mutta hyväksyi sekin sen. Ollaan siis kaikessa hiljaisuudessa löydetty vihdoin tälle asialle yhteinen kompromissi. 


Vielä tää man cave ei oo valmis. Meillä toinen telkkari hajosi niin tässä pähkäillään siirtyykö telkkari olkkarista tänne vai pleikkari ja wii olkkariin. Me ei paljookaan telkkaria katota ja mulle riittäisi olkkariin pelkkä videotykki leffailtoihin. Nyt ei uusi telkkari oo todellakaan niin tarvelistalla, joten se saa odotella. 

Valkoiset seinät ammotti tyhjyyttään ja koristelin niitä valokuvamuistoilla toissa kesän Suomen lomalta. Road trippiä ja festareita. Saatiin häälahjaksi polaroid-kamera ja se on ihan huippujuttu. Nyt tuo ikimuistonen ja yks parhaimmista kesistä on seinällä kuvina.




Pakko oli vähän omaa taidettakin tyrkätä tänne heittolaan, kun ei tuo taulu oikeen muualle sopinut. Teoksen nimi on "Jäätikkö"




Nyt kun tää huone tuli siistiksi ja sain vähän kodikkuutta sisustettua seinille, niin aloin itsekin viihtyä täällä. Siirsin jopa läppärinikin tänne, valtasin sohvan itselleni ja olen nyt pari päivää majaillut täällä niinku omassa huoneessani. Vähän niinkun olis vierailulla :-) Mukavaa vaihtelua. Ehkä mun mies puolestaan löytää mun huoneesta jotain yhtä viehättävää ja vetovoimaista, että sekin pesiytyy sit sinne. Kunhan saan sen ensin itse siivottua vierailukuntoon...

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Univaikeuksia

Kevät on jo pitkällä ja nyt kun kellojakin siirrettiin, niin sen huomaa myös pidemmässä päivässä. Ihanaahan se on, mutta se tuo mukanaan jokavuotisen ongelman eli kuinka nukkua valosan aikaan. Mä en ainakaan pysty nukkumaan ilman pimennysverhoja kunnolla. Ja tätä mä ihmettelen aina kun käyn valoisan vuodenaikaan Suomessa, että miten siellä voi nukkua kun yötkin on valosia. Täällä sentään yöt on pimeitä. Mulla on aina pakko olla silmälaput mukana, että pystyn nukkumaan Suomessa lomilla.

Meijän makkarissa on nyt niin valkoiset verhot, ettei ne pidättele valoa juuri yhtään ja aamuisin olis kiva nukkua vähän pidempään. Tänä aamuna jouduin jo virittään ikkunan eteen oikein paksun ruskean torkkupeiton ja se oli hyvä ratkaisu, kun nukuttiin koko sakki sitten yhteentoista. Minä en ole siis ainoa meillä, joka tuosta valoisuudesta kärsii.



Nää mun verhot on ihan oma diy-projekti. Sain anopilta läjän valkoisia verhokankaita, niin pohjana on ihan tavallinen puuvillainen verhokangas. Kävis varmaan lakanastakin eli ihan peruskangas. Siihen sit ompelin kiinni trikoonauhasta eri mittasia nauhoja ja liimasin tavallisella (erikeeper käy) liimalla siihen sulkia. Se sulan kanta jäi nätisti sinne trikoon sisälle ja oli muutenkin aika nopea tehdä. Käsin ompelemalla olis kestänyt ikuisuus. Itse ostin sulat ebaystä ja suosittelen kunnon kanalinnun sulkia, joilla on myös pituutta. Eli ei kannata lähtee millään pienillä virpomishöyhenillä tekeen. 

Tässä siis idea, jos haluaa vähän boheemimpaa tyyliä. Sulkiakin on vaikka minkä värisiä. Houkutteli tehdä sellainen monivärinen sulkaverho, mutta päädyin kuitenkin turvallisesti mustaan, kun tuo makkari vielä hakee tyyliaan sellasen bohon ja industriaalin sekamaastossa. Makkarin toiseen suuntaan kuvia tulee myöhemmin. 




Unensiepparin alotin tekemään samalla tekniikalla, mutta se jäi kesken ja nyt se on ollut jo ikuisuuden kesken. Tai siis kun itseasiassa mä alotin tekeen ensin tätä unensiepparia ja sit keksin, että teenkin verhot samaan tyyliin ja siinä innostuksessa sieppari jäi jalkoihin ja on edelleen sitä. Joskus vaan käy näin, tai aika useastikin ;-) Ei se nyt paha ole noin toispuoleisenakaan, mutta kyllä mä sen joku päivä vielä teen valmiiksi.



Ostoskärryt mulla on ollut jo monen monta vuotta ja ne herättää aina hämmästystä ihmisissä :-) "Ai, sulla on niinku oikeet ostoskärryt" -lauseen mä olen kuullut aika monesti. Ja mä kyllä tykkään tästä erikoisesta sisustuselementistä just siks, että harvalla tällaisia on. Mä keksin tän idean alkujaan, kun mun entisen työpaikan varastossa oli tällasia entisajan pienempiä myymäläkärryjä ja keksin, että otan vaan vanhat rikkiäiset muoviosat pois ja mustaa spraymaalia pintaan. Vaikka näähän olis ihan makeet alkueräisenä kromin värisenäkin tai ihan minkä värisenä vaan. Musta on vaan helppo yhdistää muuhun sisustukseen, kun nääkin on vaihtanut paikkaa aika monesti jo vuosien mittaan asunnosta asuntoon.




Ne on oikeesti kätevät ja ollut millon missäkin käytössä. Olohuoneessa ne palveli sisustuslehtien säilytystilana, keittiössä tyhjien pullojen kerääjänä ja nyt niillä on kultaakin kalliimpi tehtävä päiväpeiton ja tyynyjen säilytystilana sekä tietenkin vaatteiden, jotka muuten lojuis lattialla tai vuorena lipaston päällä. Vai väittääkö joku rehellisesti, että viikkaa aina vaattensa suoraan kaappiin illalla? Siitä ne on sit helppo pukea seuraavana päivänä päälle, varsinkin kotiolosteluvaatteet.



Tuo lipasto on nyt kans mun maalausprojektilistalla ja mä luulen, että mä taidan maalata sen ensin ennenkuin alotan sitä aikasemmin esittelemääni antiikkilipastoa, koska niin varma kun mä siitä mustasta väristä olenkin, mä arvon vieläkin sen asian kanssa. Me ostettiin tää halvalla kierrätyskeskuksesta edelliseen asuntoon ja itse asiassa mun piti maalata se jo silloin, mutta se on vaan jäänyt ja jäänyt. Toisaalta ihan hyvä niin, koska nyt saan tähän uuteen tyyliin jotain pysyvämpää. Ehkä siitä ihan kiva vielä pikku uudistuksella tulee. 

Hauskinta tässä oli se, että kotona vasta huomasin, että siinä on leima suomeksi "Puutuote Lahtinen". Eli se on siis suomalainen lipasto Saksassa ja siksi mä kai siitä nyt pidänkin kiinni, eikä se ole vielä päätynyt kaatopaikalle. Kaipaa vaan pikku makeoveria.




Mä luulen, että loman jälkeen otan härkää sarvista ja alan ensitöikseni tuon lipaston kimppuun. Nyt se on alkanut tosissaan jo häiritä tuon värisenä. Vähän liian kasaria. En vaan ole vielä päässyt yksimielisyyteen värien kanssa. Sinistä vai punaista, siinä vasta pulma. Tai no ihan ekana loman jälkeen pitää keksiä joku pimennysverho, noiden verhojen taakse. Viime kesän jaksoin ripustella sitä torkkupeittoa ikkunan eteen, mutta nyt ne viritelmät saa jo jäädä.

Ylihuomenna lennetään vauveliinin kanssa kaksistaan kahdeksi viikoksi Suomeen lomalle. Edellisestä kerrasta tuleekin jo melkein vuosi ja siellä kaikki kovasti odottelevat, että pääsee näkemään Romeon.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kotini on linnani

Tähän viikkoon on sisältynyt valitettavan paljon ahdistusta, pelkoa ja surua, eikä kyyneliltäkään olla vältytty. Mieli on ollut todella alamaissa viime päivien uutisvirrasta, missä viattomiin lapsiin on kohdistunut rasismia ja siihen päälle vielä Brysselin terroristi-isku.

Oon kelaillut sitä, että koskaan elämässä mun ei ole tarvinnut tuntea turvattomuutta ja joku terrorismi on ollut niin kaukainen sana, ettei sitä ole sillein osannut pelätä. Surullisena vain seurannut uutisia muualta maailmasta. Nyt nää iskut alkaa tulla kuitenkin liian lähelle ja koskettaa jo omaa lähipiiriä ja heidän perheitään ja ystäviään. Terrorismista on tullut konkreettista ja se tuntuu todella ahdistavalta.

Kaikesta huolimatta oman elämän ja arjen on vaan jatkuttava. Ei voi antaa pelolle valtaa, mutta sitä vaan on nyt vanhemmaksi tulon jälkeen erityisen herkkä kaikelle tämmöiselle. On oma pieni lapsi, josta kantaa huolta ja miettii millaiseen maailmaan hän kasvaa. Eniten pelkää, että itselle tapahtuu jotain, tai miehelle tapahtuu jotain. Että lapsi menettäisi toisen vanhemman. Päässä pyörii paljon ahdistavia ajatuksia ja sitä spekuloi, onko Saksa seuraava kohde ja jos ei seuraava, niin milloin sitten ja mihin kaupunkiin. Ihan kamalia ajatuksia.

Koko viikon on painanut mieltä sellainen ajatus, että tekisi mieli muuttaa johonkin pois, johonkin kauas sellaiseen suojaiseen paikkaan, missä ei tarvitsisi pelätä tai tuntea turvattomuutta tai kokea muuten ihmisten pahuutta ja huonoa ilmapiiriä. Sanoin miehellekin, että mä tahtoisin vaan paeta jonnekin, jossa me voitais elää vaan kolmestaan kaukana pahasta maailmasta. Yritin kovasti miettiä missä sellainen paikka voisi olla. Ehkä Australia, tai siellä suunnilla joku pieni saari. Mutta sitten saisi pelätä erilaisia luonnon katastrofeja, joten ei sitä siltikään niin turvassa olisi. 

Aikani haavematkaillessani tajusin, että oikeastaan ainut paikka, missä mulla on hyvä ja turvallinen olo, on oma koti. Tää on oma piilopaikka, missä voi edes hetkeksi sulkea silmät ja korvat ulkomaailmalta. Elää vain pientä makroelämää kotilinnakkeessa ja rakentaa mielessään linnan ympärille muurit ulkomaailmalta.

Mä luulen, että jokainen meistä joutuu ajoittain miettimään, millä rakentaa niitä omia muurejaan ja miten jatkaa arkea näiden kauheuksien keskellä. Mulle yksi keino on musiikki. Se on aivan erinomainen pakopaikka. En ole soittanut pitkään aikaan harppua ja nyt kun vihdoin sain viritettyä sen, niin olen soittanut 3 päivää sormenpäät melkein vesirakkuloille.


Oikein päätin, että nyt en tee yhtään mitään kotitöitä, en edes imuroi (ja sen kyllä huomaa), vaan soitan sen minkä kykenen. Vapauttavaa toisinaan vaan irtaantua kokonaan omiin harrastuksiin ja jättää kotityöt ihan toissijaiseksi seikaksi. 






Romeo pitää kuitenkin huolen, ettei sitä ehdi kerralla tuntitolkulla soittaa, mutta selkeä vaikutus musiikilla on vauvaankin. Se jaksaa ihmeen pitkään istua baby sitterissä tai viltin päällä vieressä ja kuunnella äitin soittoa.  Harpussa on todella kaunis ja rauhoittava ääni. Ja onhan se myös kaunis soitin ihan sisustuselementtinäkin.




Samalla innostuin myös leikkimään järkkärin kanssa ja tulikin aika veikeitä otoksia. Mulla on Canonin 550D kamera ja ihan se perus objektiivi, mikä tulee kameran mukana. Sillä ei niin ihmesuorituksiin pääse ja varsinkaan, kun ei ole oikein ymmärrystä koko kameran päälle, että siitä saisi optimaalisen hyödyn irti. Jotenkin ei vaan aika riitä opetella valokuvauksen teoriaa ja siksi mä vaan usein kokeilen niitä valikkoja ja yritän sitä kautta vähän oppia kantapään kautta käytännössä valotuksista sun muista.





Sitä vaan täytyy keskittyä elämässä hyviin asioihin ja olla onnellinen jokaisesta päivästä, kun asiat on kuitenkin omassa elämässä hyvin. Linssin läpi kun katselee tätä elämää pienessä koossa, niin tajuaa sen suureuden. Näissä arjen pienissä hetkissä on tosiaan hyvä olla. 



sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Epävarmoin miettein

Tämä olisi nyt se uskalias seurava projekti.Tarkoitus olisi maalata tuo lipasto mattamustaksi, mutta kovin epävarma olo tästä vielä on. Yhtenä päivänä oon ihan varma päätöksestä ja seuraavana epäröin.





Mitä enemmän mä tätä asiaa mietin ja nyt noita kuviakin pyörittelen, niin sen epävarmempi olo tulee. Toisaalta se on ihan kiva noinkin ja se on myös erinomaisessa kunnossa, mutta toisaalta se on vähän vanhahtava ja kaipais pikku piristysruisketta. 

Mä oon aivan ihastunut mustan, valkoisen ja puun kontrastiin, mutta tuo puulattia on jo itsessään aika hallitseva elementti. Tää meidän olohuone on melkein 70 neliötä yhtä suurta tilaa eli lattiapintaa on paljon. Sillä sisustus on jaoteltu näin vanha puoli ja moderni puoli, kun tällä puolen huonekalut on vanhaa tyyliä ja toisella puolella skandinaavista modernia. Ne kuitenkin elää sulassa sovussa keskenään. 




Pinterestissä mä ihastuin mustaksi maalattuihin kaappeihin ja tässä muutama esimerkkikuva, millaista huonekalun makeoveria tässä ollaan hakemassa:


                    Kuva Pinterest 

                               Kuva Pinterest

                             Kuva:Pinterest

             Varsinkin tää viimeinen kuva on musta ihan älyttömän magee:


              Kuva: Pinterest

Välillä tuntuu, että se vähän hukkuu tuohon lattiaan ja on vain sellainen möhkale tuossa seinustalla. Musta väri toisi siihen kunnolla ytyä ja kontrastia. Mä en ole keksinyt sen päällekään oikein mitään koriste-esinettä, kun tuntuu ettei siihen käy väreiltään mikään. Mustaan olis paljon helpompi yhdistellä vaikka mitä.

Tätä piti tarkastella päivänvalossa ja illan pimeällä, miltä se näyttäisi.

Tässä siis päivän valossa:


Ja tässä illan pimeässä: 







Tuon lipaston vieressä olevan nojatuolin mä olen suunnitellut maalaamani valkoiseksi niin, että se näyttää kuluneelta vanhalta eli puu pilkottaa sieltä. 

Lipaston koristeosat mä maalaisin kiiltävällä mustalla ja ehkä myös ton koko alaosan koristeosan jalkoineen. Se näyttäisi, että olisi kuin dipattu kiiltävään mustaan. Mä luulen, että se mattamustan ja kiiltävän mustan yhdistäminen elävöittäisi ihan kivasti, ettei siitä sitten tulisi joku musta möhkäle ruskean möhkäleen sijaan vaan, että se erottuisi edukseen. Se on kuitenkin aika massiivinen kaluste, mutta mun mielestä näin suuri tila tarttee jotain tosi massiivista. 





Kovin suurta rahallista arvoa tuolla lipastolla ei ole, kun se on tollaista uusvanhaa antiikkia. Kierrätyskeskuksesta me se ostettiin ja alkuperää en sen enempää tiedä. Että sen puolesta tässä ei olla mitään suurta rikosta tekemässä ja pilaamassa jotain arvokasta antiikkihuonekalua. Tunnearvoakaan tuolla ei ole, kun ei ole mikään perintökaluste, joten ehkä mä annan vaan mennä. Alkuperäiseen ei kyllä ole sitten paluuta jos nyt mennään ihan mettään, mutta ainahan siitä jonkun muunkin värisen saa. Mutta kyllä musta on aina musta. 

torstai 17. maaliskuuta 2016

"Talvella"

Sisustushommat on ollut viime päivinä hieman jäissä. Suuri innostus oikeestaan tyssäsi siihen, että yhden taulun seinälle saaminen kesti viikon. Kuinka vaikeaa se voikaan olla saada porattua yksi vaivainen ruuvin reikä seinään. Siinä viikon aikana meillä kävi kääntymässä kaksi eri käytävän mattoa juurikin tuohon samaan tilaan ja innoissani olin tekemässä uudesta kokonaisuudesta blogipostausta. Eipä käynyt onni mattojen kanssa, joten etsintä jatkuu edelleen. Mä olen ollut aina sitä mieltä, että maton valinta on kaikkein vaikeinta sisustamisessa ja sitä se tuntuu olevan edelleenkin.

Muutenkin on tuntunut hyvältä keskittyä välillä ihan muihin asioihin kuin sisustukseen. Täällä on ollut ihan mahtavat kelit, joten olen vain ulkoillut, urheillut ja soitellut kitaraa. Miehelläkin oli 3 päivää putkeen vapaata, niin on ollut ihana viettää yhteistä perheaikaa ja nähdä myös ystäviä. Upouudet rullaluistimet on korkattu ja voi vitsi miten mahtavalta tuntui luistella. Muutama päivä riittää vielä tätä kevätaurinkoa, kunnes alkaa sadejakso, niin sitten voi taas viihtyä sisällä sisustelemassa. 

Nyt on taulu kuitenkin seinällä ja se sai nimekseen "Talvella". Sen suunniteltu nimi oli "Talven hippusia", mutta koska ne hippuset ei sitten näyttänytkään valmiina hyvältä, niin se jäi ilman niitä.



Ne hippuset oli vaan jotenkin liikaa, vaikka aluksi tuntui, että se on niin pelkistetty, että kaipaa jotain viimeistelyä. Lopputulos olikin ylityöstetty ja sain ne onneksi pois, ettei tuo alkuperäinen pohja kärsinyt. Akryyliväri ei ehtinyt kuivua niin märällä siveltimellä ja kankaalla ne sai ikäänkuin kumitettua pois. Hopeamaalilla olin tehnyt siihen ikäänkuin lehtiä tippumaan, mutta ei se vaan toiminut tässä työssä. Mulla on aikaisempi taulusarja, jossa on vähän vastaavanlainen puu ja siinä se toimi. 

Mä halusin tehdä jotain tosi vaaleasävyistä, ei niin abstraktia kuin yleensä mun tyyli on ja jotain tosi yksinkertaista. Tästä työstä mä kyllä tykkään. Juuri se äärimmäinen yksinkertaisuus tekee siitä mielenkiintoisen. Ja olen erittäin tyytyväinen värisävyihin. Savuisen vaaleansinistä ja harmaan hopean eri sävyjä. Värien sekoittaminen onnistu vaan ihan kerralla tosta vaan. Joskus saa sekoitella ikuisuuden värejä eikä haluttua sävyä tahdo millään löytyä, niin tätä oli silläkin ihana tehdä, kun sävy oli heti aivan tuurilla nappiin. Kiva onnistuakin välillä mun betoni- ja mattosekoilujen jälkeen.



Minusta yksi vaikeimpia kuvattavista asioista on maalaukset. Varsinkin kun vasta opettelen järkkärin käyttöä. Tosi vaikea saada värisävyt pysymään oikeanlaisina ja jokaisen koneella on kuitenkin vähän eri asetukset, niin ei niistä koskaan saa ihan realistista kopiota. Maalaukset näyttää aina paljon paremmalta livenä, kun näkee paremmin kaikki yksityiskohdat. Tässä nyt maalaus lähikuvassa, jotta näkee vähän paremmin pinnan. Tässä työssä käytin pikkaisen struktuuria pohjaan tuomaan elävyyttä. 









Ja nyt mä jo toivon, että tulevalta Barcelonan matkalta löytyisi noihin pikkutauluihin jotain uutta. Nehän on vaan ihan väliaikaiset kuvat, kunnes löytyy jotain tosi iskevää. Väreiltään kans paljon hillitympää, kuin nuo nykyiset.

Sitten raotakin salaa seuraavaa projektia, joka on jättimäisen antiikkisen lipaston maalaus mustaksi meidän olkkarin ns. vanhalla puolella. Mies tosin hankaa vielä vastaan, että ihan täyttä siunausta en ole asialle vielä saanut, mutta eiköhän se myönny, kun se pohjamaalinkin jo osti. Tosin se ei ehkä tiennyt, mihin tarkoitukseen ;-)


Ps. Samalla myös huomasin, että maljakkoon oli unohtunut vanhojen ruusujen vesi ja se on ihan likainen. Olipa onni, että otin kuvan, niin ei ehtinyt kuivahtaan vihreeksi leväksi. Siellä killui yksi mustekynäkin.