Kevätkiukkuja

Tällä viikolla on ollut ajoittain pinna jotenkin ihmeen kireellä ilman mitään varsinaista syytä, kunnes tänään se syy selvisi: pöly! Tuo kevään mukana tuoma mukava kylkiäinen. On kai sitä ihan samat määrät talvellakin, mutta jotenkin tuo kevätaurinko nostaa sen ihan uudella lailla esiin. Ja meillä se ei ole pelkästään pöly vaan kissankarva. 

Kissojen takia meillä on pakko imuroida joka päivä tai vähintään joka toinen päivä. Ilman tätä vekotinta tulisin oikeesti hulluksi jos joutuisin tavallista imuria rempomaan näin isossa asunnossa joka päivä. 

Tätä supervekotinta suositteli mun ystävä Pauliina ja tää lähti meillä heti tilaukseen. Se oli mun loppuraskauden aikaan viime loppukesänä ja viimesimmät imuroinnit perinteisen imurin kanssa oli jo sellaista itkua ja hammasta purren meininkiä, että tää oli kuin lahja taivaasta. Ja on sitä edelleen. Siitä lähtien imourointi on ollut kivaa, siis oikeesti kivaa. Ja jos mä suostun tekeen sitä joka päivä, niin silloin se on oikeesti kivaa. 

Tuo ei pidä niin kovaa meteliä ja on niin kevyt liikutella, että meidän kämppä on hetkessä imuroitu. Toki normaaliakin imuria joutuu aika ajoin näyttämään kun haluaa ihan joka nurkan imuroitua, mutta tää sopii tosi hyvin päivittäiseen siisteyden ylläpitoon. Tuosta lähikuvasta näkyy, minkä verran meillä kertyy kissan karvaa pelkästään olohuoneen puolelta päivässä. Saattaa olla, että siinä on käytävääkin imuroitu mukana, mutta paljon sitä on! Tämä imuri on siis Boschin Athlet. Yksi elämäni parhaimpia ostoksia. Bonuksena se on myös tosi hyvännäkönen, eikä sitä tarvitse sulloa edes piiloon niinkuin tavallista imurirumilusta.

Tästä kissankarva-pöly-kevät-kiukusta lähdin ulos tuulettumaan aivan ihanan aurinkoiseen kevätsäähän. Ulkona oli 8 astetta lämmintä, aurinko paistoi ja tuntui oikeesti siltä, että siinä se talvi sitten meni. Ihan tosta vaan, ettei ehtinyt edes kunnon talvifiilistä tuleen. Oli harvinaisen leuto talvi niinkuin edeltäjänsä ja mulle passaa sellaset talvet. Pari viikkoa lunta ja kylmää ja se on sitten siinä.

Vaunulenkki venähtikin reippaaseen 2 tunnin hikilenkkiin muutamat valokuvaustauot pysähtyen. Järkkäri pitää olla aina mukana tollasessa säässä. Olin niin fiiliksissä ja Romeokin nukkui puolet matkasta. Loppumatkan sekin intoutu tuijottelemaan maisemia mitä vaunujen varjosta näki. Taisi nauttia ihan yhtä paljon raikkaasta ilmasta.

Aivan ihanaa kun nurmikko vihertää ja pellot alkaa heräämään. Täällä maalaismaisemissa on aina kerta toisensa jälkeen vaan niin ihanaa kävellä ja ihastella luontoa. Pari hevostakin oli jo laitumella, mutta olivat vaan sen verran kaukana, että en saanut parempaa kuvaa.

Luonto näyttää niin pelkistetyltä ja alastomalta vielä näin alkukeväästä, mutta kuitenkin niin runsaalta pikku yksityiskohtineen. Pienet vesialueet, multamöykyt ja eri suuntiin mutkittelevat hiekkaiset pikkutiet näyttää jotenkin niin erityisen mielenkiintoiselta. En malta odottaa, että pääsen jossain vaiheessa vähän hölkkäilemään ja miten kaunista sitten onkaan, kun on lehdet puissa. Vielä olen aika varovainen sektion jäljiltä.

Asfalttikin oli niin hyvässä kunnossa, että lähiaikoina aion korkata rullaluistimet. Olisin voinut kävellä ihan loputtomiin tuota tietä eteenpäin ja bongailla pieniä luonnon ihmeitä matkalla. Tunnin jälkeen oli jo käännyttävä takaisin, sillä en ollut yhtään varautunut niin pitkään lenkkiin ja siinä hikoillessa alkoi myös jano tulla, eikä tietenkään ollut vesipulloa mukana. Loppumatkassa alkoi kyllä tuntua mukavasti pakarassakin, että kävelty jo on. Varsinkin eilisen alakropan treenin jälkeen lihakset oli jo valmiiks pikkasen hellänä.

Tämä pikkumökki ja keskellä pieni saari oli niin sympaattisen näköinen yhdistelmä. Millekköhän eläimelle tuo on rakennettu? 

Alueella voi bongailla myös "bambeja", sillä se on luonnonsuojelualuetta ja niitä siellä vapaana näkee loikkivan. Harmi vaan, ettei tänään osunut yhtään kohdalle.

Lenkin jälkeen oli niin virkistynyt olo, että jaksoin illalla vielä rehkiä yläkropan treenin ja sinne kevättuuliin hävisi myös se kiukku siitä pölystä. Niin vähäpätöinen asia :-)