lauantai 5. maaliskuuta 2016

Täysi epäonnistuminen

Betonikokeilu tuli tiensä päätökseen ja lopputulos on se, että siitä tuli siis kamalampi kun mä osasin odottaakaan. Se kipsin sekottaminen sekaan oli jo ensimmäinen vikatikki, koska se kuivui sen vuoksi varmaankin liian nopeasti. Ei olis pitäny myöskään iloita liian aikaisin siitä yhdestä halkeamasta, sillä nyt niitä on koko levyn mitalla. 


Ja se mitä vähän etukäteen arvelinkin, niin se ei pysy kasassa eli paloja lohkeilee irti. Tää tekniikka onnistuu ehkä paremmin levylle, joka on upotettu johonkin raamiin, jotka tukee betonia. 

Ainut positiivinen juttu tässä on, että se betonin väri oli kuivana aika jees. Vähän tietty hämää se, kun on sitä valkoista kipsiä pinnassa, mutta ihan hyvänväriseltä se näytti. Ja luulen, että se on ihan passeli betonilaatu pienempiin töihin, mutta seuraavaan kokeiluun meinaan kuitenkin siivilöidä jauheen, jotta isoimmat kivet jää pois. Siitä hienosta jauheesta tulee varmasti ihan nätti pinta. 




Luulen, että seuraava kokeilu on ihan vaan kynttilän alunen, näin aluksi. Nyt tuon betonisotkun jäljiltä on sellainen siivo, että ei innosta sekään. 



Sain kuitenkin ehkä jopa vielä paremman idean hyllymateriaalille, mutta ensin pitää laittaa se taulu seinälle, koska se tulee niin alas ja voi olla, ettei se edes kaipaa koko hyllyä. Minä kyllä kaipaan, kun sain tästä nyt pakkomielteen.

Taulun sain kuitenkin tänään maalattua. Pikku viimeistelyt siitä puuttuu, joten laitan kuvan vasta sitten valmiista maalauksesta. Siitä tuli aika kiva, vaikka itse sanonkin :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti ilahduttaa :-)